Muiston kahta puolta
Jaettu elämä -erilaiset muistot? Tällaiseen havaintoon törmää yleensä jokainen jossain vaiheessa. Ehkä sisarukset muistavat erilaiset asiat lapsuudesta, ehkä tietyt tapahtumatkin ovat piirtyneet muistiin aivan eri sävyisinä eri yksityiskohtineen. Puolisot muistavat erilaisia asioita, näistähän saa hyvän riidankin aikaan!
Muisti on jokaisella kuin oma, eksoottinen otuksensa. Se kulkee mukanamme elämän alusta loppuun, haukkailee paloja säilöön sieltä täältä ja suodattelee asioita mielenterveytemme tueksi. Muistiprosessi alkaa siitä, että havaitsemme jotain, siitä alkaa syntyä mieleen kokemus ja siihen liittyviä ajatuksia. Tunteet heräävät. Havainnoimme maailmaa ja itseämme kukin ihan omalta kantiltamme ja tämä jo tekee mahdottomaksi rekisteröidä maailmaa samalla tavoin kenenkään muun kanssa. Vaikka olisikin jossain määrin saavutettavissa (onneksi!) jokin jaettu havainto ja sitä kautta "todellisuus", emme koskaan pääse kuin likiarvoon jaetusta yhteisestä kokemuksesta. Jokaisella on sisällään oma elämäntodellisuutensa, josta käsin myös motivoituu ja selittyy uusien asioiden havaitseminen. Kun jokin ilmiö, esimerkiksi haave läheisyydestä parisuhteessa, tulee itselle tärkeäksi, alamme nähdä käsi kädessä kulkevia pareja, vaikka aiemmin ohitimme ne satunnaisina huomioina. Mieli kaipaa ennustettavuutta ja ymmärrystä ja sen vuoksi omat uskomuksemme hakevat todistusaineistoa uusien, niitä tukevien havaintojen muodossa. Olemme myös taitavia ohittamaan omia uskomuksiamme kyseenalaistavat havainnot, koska silloin maailma vaikuttaa mutkikkaammalta ja karttamme siinä epätarkalta.
Psykoterapiassa omat muistot ovat usein keskeinen työkalu, kun mietitään miten tähän on tultu ja miten erilaiset psyykkiset oireet tulevat ymmärrettäviksi. Ihmiset yleensä kuormittuvat tietystä kokemuksista, mutta mikään yksittäinen kokemus ei sinällään selitä minkään oireen muodostumista. Ymmärtämiseen pyrkivissä prosesseissa on tarpeen tutkia tarkkaankin niitä mielen polkuja, jotka ovat muodostuneet kokemuksen tai elämänvaiheen läpi kulkiessa. Mitä uskomuksia kokemukset ovat vahvistaneet, mitä sammuttaneet? Usein ihmiset myös kokevat tarpeelliseksi ja hyödylliseksi nostaa läheisten kanssa keskusteluun tilanteita, joita itse on alkanut muistella merkityksellisinä omassa elämänhistoriassaan. Miten sisarus sen koki? Muistaako äiti tai isä? Huomasivatko he minun kokemustani tilanteesta ja mitä siitä ajattelivat? Olisivatko toimineet toisin, jos olisivat silloin tienneet, miltä se minusta tuntui? Mitä ajattelee vuosikymmenten jälkeen kadulla vastaan tuleva koulukiusaaja tai -kiusattu? Oliko se hauskaa läppää vai jotain muuta?
Muistojen perusteella käyty painimatsi todellisuudesta ei tuota koskaan tulosta. Lähtökohdaksi on hyväksyttävä se, että jokaisella on omansa. Silti voi olla kiinnostavaa tutustua kanssaeläjien tennareista katseltuun maailmaan, myös muistojen osalta. Joskus voi olla kipeää havaita, että jää yksin jakamisen toiveen kanssa. Voi olla, että läheisellä on juuri nyt tarve pitää kiinni vain "omasta totuudestaan" ja suojautua esimerkiksi jonkin yhteisen vaikean muiston monipuoliselta tutkailulta. Aina ei jaksa tai voi kohdata asioita. On helpompi kuljettaa mukanaan sitä pakettia, jonka on saanut pyöriteltyä mukana kulketettavaan muotoon.
Kun joku läheinen tai sinä itse otatte puheeksi yhteisen elämäntapahtuman muistoja, on syytä painitrikoiden sijaan pukea rauhallisuuden kaapu ylleen. Toisen muistot herkästi nostattavat itsessä pintaan voimakkaita tunteita. Miten vinosti hän katsookaan tilannetta! Ei se noin mennyt, ei ollenkaan! Toki voi olla, että keskustelusta seuraa myös varsin pian yhteinen huojennus: hänkin muistaa nämä vaiheet ja miten helpottavaa on nyt aikojen päästä jakaa kokemus.
Mikä olisikaan parempaa kuin jakaa hyviä muistoja toisten kanssa! Myös ne lujittavat siteitä ja vahvistavat tunnetta siitä, keitä me oikein olemme ja mihin kuulumme. Olemme juurtuneita toistemme muistoihin ja se on tärkeä tieto tässä häilyvässä maailmassa!
On rikasta, kun elämän loppuvaiheilla on mahdollisuus muistaa oma elämä; sen rosot ja kauneus. Silloin voimme myös olla vapaita kokemaan itsemme ja toisemme elävinä, inhimillisinä olentoina.
Rohkaisten,
Sanna
Psykologipalvelu Sanna Mujunen