Kokovartaloelämää
Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat... Lasten elämä tuntuu pitävän paremmin mukana koko kropan kuin meillä aikuisilla. Jossain kehityksen vaiheessa suhde omaa kehoon, sen aistimuksiin ja tarpeisiin tuppaa muuttumaan mutkikkaammaksi. Aika iso osa meistä elää kuin kroppa olisi lähinnä pään ylläpito- ja kuljetusjärjstelmä. Tai sitten muokkaamme kehoamme mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla, joista kuitenkin huokuu ulkokohtainen, esineellistäväkin sävy. Mitä ihmettä? Jokaisella on oma persoonallinen mielensä ja kehonsa, haluamatta nyt erityisesti painottaa tällaista kahtiajakoa. Keho on se, jonka kautta tulemme nähdyiksi tässä maailmassa. Se, joka asettuu tilaan, ottaa tilansa, edustaa meitä aineellisessa maailmassa. Kulttuuriset näkemykset ihanteellisesta, tavoiteltavasta kehosta ovat vaihdelleet lyhyelläkin ajanjaksolla. Onpas siinä pulska tyttö! Näin saatettiin pula-aikaan ihastella jälkikasvun hyviä eloonjäämismahdollisuuksia. Jokainen ymmärtää, miten sopimattomalta tuo nykypäivänä kuulostaisi. Ulkonäköpaineet eivät ole minkään sukupuolen yksinäinen kohtalo. Samoin kukaan meistä ei ole täysin vapaa ulkonäköön liittyvistä ennakkoluuloista. On hyvä tiedostaa omansa, kuten ennakkoluuloissa yleensäkin.
Nykyisin tiedetään, että kehomme reagoi automaattisesti ympäristöömme (sisäiseen ja ulkoiseen) ja kokemuksiimme siinä. Tunteilla on kehollinen alkuperä, mutta tietoinen havaintomme kulkee monien suodattimien kautta. Reaktiot ovat salamannopeita ja toisaalta voivat olla niin pitkäkestoisia, että muokkaavat jopa ulkonäköämme (istun tässä kokouksessa aina nuokkuen, kuin sisään päin vetäytyneenä, niinpä se on vaikuttanut ryhtiini). Sydän voi särkyä surusta tai menetyksestä, ikävä ja ahdistus kuristaa kurkkua. Keho kertoo paljon, jos huomaamme sitä tarkastella. Monesti sivuutamme sen niin kauan kuin mahdollista. On aika tavallista suhtautua kehoon käskyttämällä, pakottamalla, laiminlyömällä, turruttamalla tai yksinkertaisesti vain perässä raahaamisen mentaliteetilla. Toisaalta hyvinvointi kiinnostaa entistä useampia, myös kehollisena kokemuksena. Erilaiset kehosuhdetta esiin nostavat harrastukset joogasta burleskiin ja kehollista hyvänolon tunnetta tuottavat hoitomuodot ovat saaneet jalansijaa. Mindfulnessharjoituksissa ja hengityskouluissa ollaan ytimen äärellä: miltä hengittäminen juuri nyt tuntuu? (Oletko muuten tietoinen, miltä oma hengityksesi on tänään tuntunut?). Jos sinua pyydettäisiin kertomaan kehollisen kokemuksesi kulku heräämishetkestäsi tähän hetkeen, niin olisiko kerrottavaa? Harva tähän varmaan korvia heiluttelematta kovin ehjää kertomusta pystyy tuottamaan, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. Entä jos istuisit nyt hetken kuulostelemassa sitä, miltä juuri nyt tuntuu olla tässä, tässä kehossa, tässä hetkessä. Mikä kiinnittää huomiosi? Jos mieleen nousee jotain, tuleeko tarve toimia? Hengähtää syvempään, vaihtaa asentoa? Kenties syödä tai juoda? Päästä haukkaamaan raitista ilmaa? Venytellä? Pötkähtää? Pitää paremmin yllä yhteyttä kehon kanssa?
Psykoterapeuttinen työskentely on väistämättä kokovartalotyötä. Vaikka terapeutin ja asiakkaan välillä ei olisi koskaan keskusteltu kehollisuudesta, peilisolumme ovat hellittämättömästi töissä jokaisessa kohtaamisessa. Jopa se, miten yhteneväisesti kehomme reagoivat tapaamisessa, kertoo terapian tuloksellisuudesta. Yhteyden kokemus onkin varsin monitasoinen. Voimme ymmärtää toisiamme puheen tasolla, mutta samalla virittäydymme vaikeammin sanallistettavilla tasoilla.
Kehollisella toiminnalla voi myös vaikuttaa omaan kokemukseensa ja toisen tulkintaan meistä: suoristautumalla, ottamalla itsevarman seisoma-asennon voi vahvistaa jämäkkyyttään, kun on tarve vaikkapa soittaa hankala puhelu. Pitkällä rauhallisella uloshengityksellä viestitämme keholle ja mielelle: ei hätää!
Tässä ajassa voi tuntua radikaalilta tai jopa röyhkeältä olla sinut oman kehonsa kanssa. Mitä jos kuitenkin harrastaisimme tätä radikaalia hyväksyntää? Voisiko se johtaa siihen, että kehon viestit tulisivat paremmin kuulluiksi? Sitä kautta voisimme tehdä parempia valintoja ilman ulkokohtaista ponnistelua ja pakkoa. Entä jos sen ansiosta saisit muutaman neliödesimetrin (pääkoppa) sijaan asuttavaksesi koko ihanuuden päälaelta varpaankärkeen. Millaista elämää se sinulle merkitsisi?
Kokovartalotervehtien,
Sanna
Psykologipalvelu Sanna Mujunen