Luottamuksen varassa
Luottamuksella suoraan ytimeen! Tämän markkinointikin tuntee, kun hakematta mieleen tulee lukuisia sloganeita luotettavasta tuotteesta, palvelusta, firmasta jne... Optimaalisimmin ihminen kai toimii, kun voi heittäytyä luottamuksen varaan: luovuus kukoistaa, asiat hoituvat tehokkaasti, ei tarvitse varmistella, tarkistella ja tehdä kaikkea sitä, mitä teemme, kun emme täysin luota. Luottamus on siis jonkinlainen unelmatila, jossa pelko ja huoli pysyvät, no jaa -luotettavasti poissa.
Luottamus on toisaalta mielentila, toisaalta ihmisten välinen asetelma. Sen puute tekee itsensä tiettäväksi, mutta mistä luottamus lopulta syntyy ja miten sitä voi rakentaa?
Varhaisimmat kokemuksemme siitä, miten meihin on suhtauduttu, ovat luottamuksen synnyn ytimessä. Oliko hoito tarpeiden mukaista? Tulimmeko nähdyiksi hyvinä ja tärkeinä, pysähtymisen arvoisina silloinkin, kun emme kiljuneet kurkku suorana hätäämme? Toistuivatko hyvät kokemukset kyllin usein ja ennakoitavasti? Vähitellen alkoi syntyä (tai jäi syntymättä, vajaaksi tai ehdolliseksi) kyky luottaa, että hyvin tässä käy. En jää yksin oloni kanssa, olen nähty, rakastettu, hoivattu. Luottamukselle syntyi kaksi päätä, joista toinen on minussa itsessäni ja toinen kiinnittyi johonkin, johon olemme suhteessa: ihmiseen, ihmisryhmään ja lopulta koko maailmaan. Onko maailma sellainen paikka, jossa pitää lähtökohtaisesti epäluulostella ja suojautua? Pyrkivätkö toiset käyttämään minua hyväksi, pistämään tikarinsa heikkoon kohtaani, kilpailemaan ja kirimään kaikessa edelleni? Voinko olla avoin ja rakentaa läheisyyttä vai kääntyykö kaikki jossain vaiheessa kuitenkin minua vastaan? Meneekö lupaavan alun jälkeen lopulta kaikki pieleen, joten luottavaisuuteni osoittautuukin naurettavaksi sinisilmäisyydeksi? Pitääkö minun tai maailman tai siellä kohtaamieni ihmisten olla täydellisiä ennen kuin voin luottaa?
Elämässä vastaan tulevat kokemukset vaikuttavat perusluottamukseemme eri tavoin. Jollakulla pari poikkeusta vain vahvistaa säännön että elämä kantaa, toisilla luottamus horjuu vakavasti vastaavissa tilanteissa. Syitä tähän voi hakea yksilöllisestä elämänhistoriasta, kenties jopa synnynnäisistä asioista kuten temperamentista. Myös mieliala, mielialaongelmat ja ahdistuneisuuden määrä luonnollisesti sävyttävät sitä, minkälaisena näemme oman elämämme ja suhteemme itsen ulkopuolella olevaan maailmaan.
Jollain saattaa lähtökohtaisesti olla vahva kokemus siitä, että itseen ei voi luottaa. Vain toiset pystyvät hoitamaan hommat ja selviytymään. Syntyy avuttomuuden tila, jossa ihmissuhteet herkästi kuormittuvat ja ihminen voi kerätä ympärilleen huomaamattaan tyyppejä, joilla onkin tarve joko ratkaista ja päteä tai käyttää hyväksi toisen avuttomuutta ja hyväuskoisuutta. Mikäli luottamuspula kohdistuu itsen ulkopuolella olevaan, pitää hammasta purren selviytyä itse. Ei kannata muodostaa läheisiä ihmissuhteita: takkiinhan niissä tulee. Itku pitkästä ilosta. Kaikkihan pettää, tavalla tai toisella. Ehkä todellisia epäreiluuden ja luottamuksessa petetyksi tulemisen kokemuksia onkin taustalla. Miten voisi toimia niin, ettei loppuelämä määrittyisi näistä käsin?
Luottamus on jotain, jonka kasvua ei voi suunnitella eikä määrätä. Vaikka haluaisi luottaa, ei ehkä koe voivansa. Vaikka voisi, ei aina koe perustelluksi. Ehkä joitakin steppejä voi kuitenkin ottaa ja haluaisin ehdottaa seuraavaa mielihuuhtelua:
- Harjoittele sen hyväksymistä, että sen enempää itse kuin toiset ihmiset tai maailmanmeno ei ole täydellisiä.
- Se, mitä olet kokenut on sinun persoonallinen tapasi virittyä vastoinkäymisiin ja pettymyksiin. Mitä paremmassa kosketuksessa voit olla muistojesi ja nykyhetkesi kanssa, sitä tarkemmin tulet tuntemaan, onko silmälasiesi sävytys enemmän tummennukseen vai vaaleanpunaiseen vivahtavaa.
- Etene itsellesi turvallisin askelin ja tunnustele rauhassa, kasvaako luottamuksesi. Jos tänään hoidin hommat ihan hyvin, riittääkö se? Jos kuuma kivi ei tänäänkään kopsahtanut taivaalta, voiko maailma sittenkin olla ihan hyvä paikka? Jos läheiseni puhui virheestään tavalla, joka minusta tuntui vilpittömältä, voinko luottaa hänen hyväntahtoisuuteensa ja yritykseensä muuttaa tilannetta?
- Tule tietoiseksi henkilökohtaisista rajoistasi. Kun kunnioitat niitä, toisetkin voivat niin tehdä. Se määrittää, mitä siedät ja mitä et ja sitä kautta luottamus voidaan neuvotella välillänne. Tuo neuvottelu on joskus asioiden ääneen sopimista (esim. parisuhteen sovitut rajat), mutta vielä useammin se on jotain sanattoman viestinnän kautta ymmärrykseen tulevaa.
- Jos huomaat, että sinulla on lähtökohtana pelokas, epäluottamukseen perustuva kokemus asioista, voi olla hyvä hakeutua keskusteluun ystävän tai ammattiauttajan kanssa sen perusteista. Joskus sillä on niin tärkeä suojaava merkitys, ettei ennen tämän ymmärretyksi tulemista ja tarpeettomaksi tekemistä olekaan mahdollista suuntautua kohti luottamusta.