Kolmas jano

 Tepu, tepu, tepu: "Janottaa! Ei tuu uni!"

Kaikki kommervenkit on jo käytetty, pehmotkin saaneet iltapusut ja ovelta on vilkutettu juuri sillä tavalla, joka pilttiä miellyttää. Vaan kun ei silti uni tule, eikä petiin malta jäädä. Aina vaan janottaa ja välissähän sitä on noustava pissityksen takia sitten. Tuttu tilanne useimmille pikkulapsiajoilta!

Nukahtaminen se on joillekin niin tavattoman helppoa ja aika suurelle osalle meistä ei niinkään. Tasan ei käy myöskään toiveet ja tarpeet. Meistä aikuisista pitkien unien mahdollisuus vaikuttaa taivaalliselta, mutta useimmat lapset tuntuvat pitävän nukkumista ikävänä. Oman galluppini mukaan kaikista ikävintä on nukkua päikkärit päivähoidossa. Moista kauheutta jotkut muistelevat vielä aikuisenakin. Vaan jos tarjottaisiin vastaavaa päikkärikäytäntöä työpaikoille, niin nukkumahuoneeseen patjoille löytyisi köllöttelijät heti ensimmäisellä kuulutuksella. 

Pienille lapsille nukahtaminen voi merkitä ainoaa erohetkeä aikuisesta. Kaiken muun ajan lapset viettävät jonkun turvaa tuottavan aikuisen silmän alla. Useimmat vanhemmat myös nukuttavat lapsen, joten yksin nukahtamaan jäämistä on opeteltava taaperoiässä. Sitä edeltävästi me vanhemmat olemme oppineet hiipimään äänettömästi kuin murtovarkaat taidegalleriassa. Peruuttaen ja jokaisen lattiannarahduksen jälkeen paikalleen jähmettyen, heräsikö lapsonen tähän? Ja sama protokolla alusta uudelleen...

Lapsen näkökulmasta vaikuttaa siltä, että kaikki kiva ja kiinnostava alkaakin vasta iltapeleissä: vanhemmat ehkä viettävät toisenlaista iltaelämää keskenään tai isommat sisarukset saavat ärsyttävästi ja epäreilusti jäädä vielä valveille, kun yksi poistetaan seurueesta unijunaan. Telkkari avataan, sohvalla istutaan, mitä se tuommoinen elämä oikein on!? EPÄREILUA! MINÄ MYÖS! Jospa edes näiden vakoiluretkieni verran pääsen tuosta osalliseksi...

Koska tiedämme, että lasten pitkät yhtenäiset unet ovat todella tarpeen, tilanne on kuumottava ja monille hermoja raastava koetinkivi. Se, jolle nukutusnakki osui, sai totisesti heikomman kortin. Toki iltahetket ovat myös ihania pienten filosofien seurassa. Iltasadun jälkeen voidaan porukalla selvittää  polttavimmat kysymykset, kuten miksi mummojen iho näyttää rusinalta tai mitä on avaruuden takana? Kun nämä on saatu perusteellisesti luennoitua läpi ja muistutettua, että sovittiin vain yhdestä sadusta (mutta tosiasiassa meni kolme, tosin vähän lyhenneltynä sopivissa kohdin), pitäisi osata irrottautua. Mikä neuvoksi? Minulla olisi hihassa kolmea ässää:

• Sitkeys: Pysy aikomuksissasi illan suhteen. Jos lapsonen teputtelee kammaristaan taas kerran, saata hänet tuota pikaa takaisin. Jos otat hetkeksi viereesi vaikka telkkarin ääreen siliteltäväksi, on selviö, että lapsen reissu oli tuloksekas ja innostaa häntä huomisiltana vähintään yhtä paljon. 1-0 taaperon hyväksi!
• Säntillisyys: Iltarituaalit ovat tärkeitä lapsen kehon ja mielen opettamiseksi nukahtamisvalmiuteen. Toiset lapset ovat hyvin riippuvaisia siitä, että iltarutiineihin ei tule kerrasaan minkäänlaista poikkeusta, toiset kestävät niitä jonkin verran. 
• Säännöllisyys: Pidä nukkumaanmenoaika mahdollisimman vakiona, olipa arki tai viikonloppu. Koululaiset saavat sitten viikonloppuna valvoa vähän pitempään, mutta taaperoilla tuo ei toimi ja aiheuttaa vaan turhaa harmia nukahtamisvalmiuteen. 

Joskus lapsia valvottaa myös liian vähäinen yhdessäolo tai liian virikkeetön päivä. Pidä siis mielessä, onko teillä ollut tarpeeksi mukavia leikkihetkiä ja yhteisiä puuhia, joiden aikana lapsi on saanut tankattua tärkeää yhdessäoloa ja vanhemman huomiota. Jos päivä on mennyt lähinnä etätöitä tekevän vanhemman jaloissa pyörien, voi olla, että liikaa jäi puuttumaan. Missä rapakkoleikit? Missä hiekkalinnan rakentaminen? Oliko päivälevolle aikaa? (Hyviä päikkäreitä seuraa useimmiten helpompi nukahtaminen illalla.) Optimaaliset olosuhteet jäävät väistämättä  puuttumaan joinain päivinä, mutta pitemmällä aikavälillä on välttämätöntä, että pieni ihminen on saanut purkaa kaiken tarmonsa valveillaoloaikana. Silloin uni tulee kuin varkain. Lapsilla on erilaisia kausia: nukkumisen ja syömisen kanssa on leikki-iässä useampia murrosvaiheita, jolloin uni ja ruoka joko maittaa tai sitten niiden kanssa tuskaillaan. Joskus pieni mieli on yhtäkkisesti hoksannut vaikka mitä uuttaa ja sitä kautta myös erilaiset kysymykset, pelot ja huolet hiipivät hämärän tullen nurkistaan lapsen mieleen. Koeta siis selvittää, mistä lapsen nukahtamisen hankaluudessa voisi olla kyse. Tämän jutun neuvot sopivat parhaiten tilanteeseen, jossa käydään vääntöä siitä, saako lapsi itse valita, milloin menee petiin. Tuossa valtataistelussa aikuisen on ehdottomasti ja turvallisesti oltava se voittaja! Ja mieluiten tyynellä mielellä vänkäämiseen suostumatta. 

Unihiekkamyrskyä toivotellen, 

Sanna

www.sannamujunen.fi

Psykologipalvelu Sanna Mujunen

.