Minä ja monsteri (sisälläni)
Että joskus kiukku tempaakin kyytinsä! Kuinka sinut sen kanssa olet? Pääseekö oma käytös tai voimakkaat kokemukset joskus yllättämään? Uskoisin, että useimmilla meillä on tämänkaltaisia kokemuksia. Harva aikuisen iän saavuttanut on loppujen lopuksi kovinkaan sinut oman kiukkunsa kanssa. Sellainen ei kertakaikkisesti kuulu kuvaamme kypsästä aikuisuudesta, jonka (jos emme vielä siinä ole) toivomme hetkenä minä hyvänsä lankeavan yltympäri itseämme ja mahdollistavan hallitun käytöksen siitä hetkestä alkaen. Mitä tiukemmin koettaa lakaista omat häpeällisinä koetut tunteet maton alle, sitä hallitsemattomammin ne joskus purkautuvat ilmoille. Tietysti meillä kaikilla on temperamenttimme. Toisen äärimmäisen harvinainen purkaus on toisen arkipäivää ja "ihan vaan mielipiteen ilmaus". Painetta pukkaa myös itseen kohdistuvista erityisoletuksista. Nämä ovat sääntöjä, jotka eivät koske naapuria, mutta itseä sitäkin enemmän. Jos satut olemaan arvostetussa asemassa (erityisesti viisauden puolesta), ihmissuhdeammatissa, perheesi esikoinen tai yhteisösi tukipilari, asetelma on erityisen otollinen. Kuvittele mielessäsi arvostettu Zen-mestari pikkumaisesti purkautumassa kun munkkikokelas vetäisee ilmoille paremman viisauden kuin mitä itselle tulee mieleen. Outoa, mutta tarkemmin ajateltuna perin inhimillistä.
Jos mieleesi muistuu jokin tilanne, jossa hepuli iski ja muistat suustasi tulleen itsellesi aivan epätyypillistä tekstiä, sinulla on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Mikähän viritti jousen äärimmilleen ja sain sen laukeamaan? Ehkä tilannetekijät: heikossa hapessa oleminen (uni- tai ruokavaje, muu rasitus) tai ehkä tilanne kutitteli tiukasti pinnan alla kyteviä ristiriitoja itsessäsi. Olitko kenties yrittänyt jo pitempään niellä jotain, jota et halunnut, uskaltanut tai uskonut voivasi tuoda julki? Useimmiten purkaukset sattuvat lähimpien ihmisten seurassa, mutta sulattelua saattavat vaatia erityisesti tilanteet, jossa maltti meni työpaikalla, julkisella paikalla, somessa -ylipäätään yhteyksissä joissa et haluaisi tulla nähdyksi kotikalsareissasikaan.
Entä jos lähtökohtaisesti hyväksyisi itseen kaikki kokemukset, tunteet ja ajatukset? Jaamme kaikki samaa inhimillisyyttä; kykyä myötäntuntoon ja kykyä menettää hetkeksi kaikki halu ja kyky joustaa ja ymmärtää tilannetta muiden silmin. Vaikka olisi ihanaa, että muut ymmärtäisivät ja huolehtisivat sinunkin tarpeistasi, niin ei ole. Ainakaan mikäli sinun ei tarvitse enää lainata isosiskon papereita baariin päästäksesi. Omaan ihmisoikeusjulistukseensa kannattaa sisällyttää ainakin seuraavat pykälät:
- Olen lähtökohtaisesti samanlainen kuin muutkin ja näin ollen kaikenlainen.
- Minulla on tarpeita ja saan huolehtia niistä.
- Voin arvostaa itseäni sekä muita ja voin olettaa, että muutkin arvostavat minua.
- Ansaitsen rakkautta. Myös itseltäni.
- Kun mokaan, kieriskelen siinä vain kohtuullisesti, jos senkään vertaa ja otan opikseni, jos oppia on otettavissa.