Kaninkoloja ja käpälälautoja
PE-LOT-TAA! Sydän hakkaa, kämmenet hikoaa, jätän väliin, ei kyllä ole pakko!
Pelkääminen on pitänyt ihmiskunnan hengissä. Rohkelikot ovat löytäneet uudet asuinalueet ja syötäväksi kelpaavat kasvit, samoin auttaneet varovaisempia huomaamaan, mistä ei sittenkään olisi kannattanut haukata... Eturintaman takana tulevat suuret joukot ovat ne, jotka ovat pälyilleet ympärilleen ja seuranneet, miten hätähousuille ja intoilijoille on käynyt. Pelot auttavat ihmistä turvalliseen elämään ja jollei kykene tuntemaan minkäänlaista pelkoa, on taatusti pulassa useammin kuin laki sallii. Nykyihmisen pelot ovat ainakin osin varsin absurdeja. Ne voivat kohdistua torin poikki kävelemiseen, itsensä esittelemiseen, kassajonossa seisomiseen. Kenties kukkaruukun jäljessä kokonainen taivas tipahtaa niskaan? Järjellä voimme todeta nuo pelot tarpeettomiksi, mutta järki puree harmillisen heikosti pelkoihin. Toki kannattaa miettiä, millä todennäköisyydellä pienenpieni hämähäkki on minulle vaaraksi? No ei millään. Silti lamauttava kauhu saattaa iskeä mieleen ja kehoon. Pelot voivat olla myös opittuja: maailma ja muut ihmiset ovat epäilyttäviä! Hammaslääkäriin menemistä lykätään, koska edellisen sukupolven kauhut sadistiporarien kynsissä virtaavat vielä jälkipolvienkin veressä. Peloilla on paljolti tekemistä ihmisen kokeman perusturvallisuuden kanssa. Hyvän perussuojan kaikesta huolestumiselle antaa luottamus siihen, että minä olen ok, maailma on enimmäkseen ok, elämänkulku pääosin ennustettavissa olevaa ja toiset ihmiset ystävällisluontoisia. Jos kaikki tämä huolestuttaa ja pelottaa jossain määrin, voidaan jo puhua pelokkuuden muuttumisesta yleistyneeksi ahdistuneisuudeksi. Silloin mikään ei oikein tunnu turvalliselta ainakaan sillä järjen ulottumattomissa olevalla mielen sopukalla.
Kipeimpiä pelkoja ovat omaan itseen liittyvät pelot: olen vääränlainen, ei-rakastettava, kukaan ei oikeasti halua olla minun kanssani, mokaan varmasti. Pelkäämisen ja ahdistuneisuuden raja on liukuva. Itseen liittyvät pelot aiheuttavat syvää häpeää ja ihmisenä invalidisoitumista. Noilla aatoksilla on vaikea kukoistaa ja tarjoutua tämän maailman seikkailuihin. Toisten ihmisten yhteyteen ei kannata edes yrittää!
Pelot kumpuavat tiedoista (oikeasti vaarallisten juttujen tekemisen on hyvä pelottaa!), mutta ennen kaikkea uskomuksistamme. Jopa mystinen kuolema on mahdollista kokea terveiltä jaloilta ilman pelkoa: mikäs sitä, kun parempaan pääsee! Omaan uskomusjärjestelmään voi tutustua listaamalla pelkojaan. Otetta voi tavoitella miettimällä, mitkä peloista suojaavat minua, mitkä tekevät elämästäni vain hankalampaa. Mikä pelko on tarttunut kyytiin ympäristöstä, mikä on ihan omannäköiseni erikoispelko? Halutessaan pelkoja voi raapustaa myös lähtölistalle, se on jo rohkea askel. Millaista olisi, jos tuosta vapautuisin? Millaiseksi itseni kokisin, kun pitäisin jalkaani pelkosaaliin päällä ja tuulettaisin voitonmerkkiä? Millaista esimerkkiä näyttäisin lapsilleni? Tällainen pohdiskelu voi auttaa paitsi hahmottamaan, mitä oikein pelkään, myös saamaan suhdetta pelkoihin. Jos pääset niiden kanssa puheväleihin, alat saada otetta! Hienoa!
Hyvä uutinen: pelkoihin on oikein tepsivä hoito. Se mitä emme haluaisi kuulla, mutta tiedämme valmiiksi: kohti meneminen. Korkean paikan kammoisen ei tarvitse eikä kannata rynnätä uimahallin kympin torniin vauhdikkaasti etenevän nuorisolauman jatkoksi. Kannattaa aloittaa maltillisesti, edetä rauhallisesti askel kerrallaan tunnustelemalla, vieläkö pystyn tämän sietämään, voinko hetken kestettyäni alkaa rauhoittua ja saada hallintaa omaan mieleeni? Turvallinen toinen ihminen voi tässä tarjota merkittävää apua, yhdessä on helpompi uskaltaa. Toisen rauhoittava läsnäolo palauttaa turvallisuudentunteen nopeammin. Myös se viesti on tärkeä, että peloissasi ei ole mitään hävettävää, vaikka ne olisivat täysin järjen vastaisia. Liian moni on kokenut jossain elämänvaiheessa tulleensa nolatuksi ja naurunalaiseksi pelkoreaktiostaan. Hiiri paidankauluksesta sisään ja jopa oli hauskaa seurata, miten toinen panikoitui!
Loppuun vielä meille liioittelua rakastaville omahoitokonsti: perusteellinen liioittelu voi häätää pelon! Jos mokaan treffeillä, toisia (ihmisiä/treffejä) ei koskaan tule. Minut nähdään nolona. Juttu kiertää suusta suuhun. Pylväisiin ja sähkökaappeihin ilmestyy kuviani, eivätkä ihmiset voi lakata nauramasta. Agentti soittaa. Pyydetään heittämään stand up -keikkaa. Minun ei tarvitse tehdä mitään, pelkkä ilmaantuminen saa porukan nauramaan. Minusta tulee kuuluisa. Saan vihdoin ystäviä, rahaa ja vaikutusvaltaa, vaikka sen kirjan luettuani ei tapahtunut mitään. Ällistyttävää, voinko se olla minä!? Seuralaisia on tarjolla niin paljon, että joutuu ihan hätistelemään ennen kuin pääsee kiinnostavimmista edes valkkaamaan.
Tämä vaatii jo vähän mielikuvitusta. Mutta sitähän meillä on, kun on niitä höpsöjä pelkojakin.
Sanna
Psykologipalvelu Sanna Mujunen