Eevi ja Alli Huuppa
Mors grisar: Eevi och Alli Huuppa.
Vaihdan selvyyden välttämiseksi suomen kielelle. Itse asiassa Eevi ja Allikin olivat aivan tavalliset suomenkieliset siskokset, äidin ja isän pikku silmäterät. Eevi muutaman vuoden Allia vanhempi, joten kaikessa viisaampi ja taitavampi. Sekös ärsyttävää! Mutta samalla mahtava sparrausapu. Kun Eevi kieli suupielessä piirsi hikisin käsin ensimmäisiä haparoivia kirjaimiaan paperille, kurkki Alli selän takana ja oppi ähfän ennen Eeviä. Sekös ärsyttävää! Väärä järjestys! Tilanteen tasaamiseksi Eevi paukautti Allia kirjalla päähän. Mutta mitä teki Alli? Hän ei ollutkaan mikään eilisen teeren poika, vaan iski hammaskalustonsa Eevin pullavaan poskeen. Oikein! Alli puolustautui. Mutta ihan väärin! Parhaassa tapauksessa paikalle ehätti joku aikuinen tiedottamaan, että tällainen menettely ei passaa tässä(kään) huushollissa ja pitää sopia ja pitää pyytää anteeksi ja sen koommin olla somasti. Jos vielä neuvottiin, miten seuraavalla kerralla tehdään, kun ärsytys iskee, niin hyvä! Mutta ei Eevin ja Allin mökissä sentään niin pitkälle menty, että he olisivat saaneet ymmärtämystä kokemukselleen ja oikeutuksen tuntea niitä tunteita, mitä tuli. Ihan vielä timanttia olisi, jos olisi porukassa pohdittu, miten tällaisten tunteiden kanssa pystyy olemaan ja elämään.
(Välihuomautus: Älä hyvä lukija, jos olet vanhempi tai sellaiseksi havitteleva, kuvittele että paras mahdollinen proseduuri olisi mahdollista elävässä elämässä mankeloida läpi kovinkaan useasti. Mutta esitän kiitokseni kaikille teille, jotka olette näihin tilanteisiin jaksaneet ja osanneet pysähtyä ja neuvoa lapsia elämisen taidoissa.)
Eevistä tuli järkevä ja pätevä aikuinen. Hän oppi ähfän lisäksi monta muutakin asiaa ja pystyi neuvomaan ja opastamaan niitä Allillekin. Jos milloin harvoin Alli puolustautuvan ja pontevan pikkusiskon mentaliteetillaan suostui neuvoja vastaan ottamaan. Allistakin tuli kunnon ihminen! Hän lopetti ihmisten puremisen viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasi olevansa kasvissyöjä. Mikä yllättävä plussa taas sille leirille!
Siinä välissä Eevi ja Alli opettelivat kilpailu- ja kaveruusasetelmia. He olivat toisinaan tukkanuottasilla ja toisinaan säästivät karkkipussista puolet systerille (ainakin ne pahat karkit, jotka oli kerran käytetty suussa ja laitettu sitten ilmavasti kuivumaan siskoa varten). Jos toinen oli jossain erityisen pätevä, se herätti ihailua mutta myös niin kamalan hankalaa kateuden tunnetta. Amerikkalaistyylisessä mielenvireessä se innoitti toistakin rohkeasti suuntaamaan kohti omia juttuja itseään haastaen. Härmäläisen mielenlaadun vallitessa se synnytti harmaan pilven pään päälle ja joskus se pilvi puikahti ihan sinne pään sisällekin. Eevi ja Alli olivat persooniltaan kovin erilaiset. Suuri vaikutus oli myös heidän perheellään siinä, millainen lokonen kummallekin tytölle sieltä löytyi. Kuten monissa muissakin perheissä, Alli löysi paikkansa auringossa siitä kohtaa, missä Eevi ei ollut. Joskus paikkaajan ja täydentäjän rooli on jollain muulla lapsella. Mutta aikuiset hyvät: tarkennattehan katseenne tähän ilmiöön ja huolehditte, että kukin mukula voisi kasvaa jotakuinkin suoraan ja omannäköisekseen. Haastavaa se on erityisesti, jos joku lapsista tarvitsee tai saa jostain syystä erityishuomiota.
Lähdettyään omille teilleen sekä Eevi että Alli suoristelivat itseään ihan oman aurinkonsa alla ja kasvavat ja kukoistavat nyt yhteistä juuriverkostoa kuroen.
Sanna
Psykologipalvelu Sanna Mujunen