Ajatella!
Miltäs siellä kyydissä tuntuu? Mennäänkö tuttuja reittejä vai ihmetteletkö kuskin navigointia? Tuliko kurkattua ohjaamon puolelle, kuka siellä nyt rattia käänteleekään?
Jokaisella on mielessään käytössä useampi shafööri. Arki rullaaa rutiinien osalta minimiteholla, silloin kuskin puikkoihin hyppää Haalariveikko, joka hoitaa hommat mitä mainioimmin, jos poikkeuksia ei ilmene. Saat olla rauhassa, melkeinpä silmät kiini ja löydät itsesi oikeasta paikasta: konkreettisesti kodin tai työpaikan portaalta tai aamutoimien läpi ihan huomaamatta sukkuloineena. Mieli säästää energiaa muihin asioihin, kun meidän ei tarvitse tuttuja asioita ajatella. Miten tarpeettomia pyöräväylät olisivatkaan, jos jatkuvasti pitäisi vuodesta toiseen keskittyä kehon koordinointiin joka polkaisulla. Tuskinpa montaa sisuveikkoa satulassa nähtäisiin. Asialla on toki kääntöpuolensa. Jos laitat kotiin tultuasi avaimet eri paikkaan kuin tavallisesti, niin seuraavana aamuna kylmä rinkin iskee jakkaraosastoon: "Apua, nyt ne on hukassa, mihin ihmeeseen oon muka laittanut, tähänhän ne olevinaan laitoin!". Vaan kun ei ollut havainnoiva ja tarkkaavainen mieli hereillä sillä hetkellä. Haalariveikko hoiti prosessin loppuun, mutta rukkaset tippuivat saman tien, kun homma tuli päätökseen. Haalariveikon tapoihin kuuluu myös yhdistellä asioita helpoimman selityksen kautta, yliyleistää ja välttää kyseenalaistamista.
Funtsailija puolestaan on ajattelun systeemi numero kakkoseksiksi nimetty puoli. Jos on ihmeellinen tuo mielen automaatiotaso, niin tämä puoli se vasta ihmeellinen onkin. Miten ihminen on voinut ajatella kaiken sen, mikä on mahdollistanut nykymaailman kehittymisen? Tietysti pystymme tekemään tyhmiä suunnitelmia ja ikävä kyllä toteuttamaankin ne. Erityisesti olemme heikoilla silloin, kun pitäisi pystyä hahmottamaan pitkän aikavälin seuraukset ja asioiden keskinäisvaikutukset. Monimutkaisia aivotoimintoja vaativa mielen rajapinnalla ponnistelu mahdollistaa yksilöllisen oppimishistorian. Tämä ei tarkoita vain faktatietoa vaan yleensäkin kaikkea, mitä havainnoimme ja jäämme prosessoimaan. Siinä mielessä jokainen ajatus muuttaa meitä jollain tapaa.
Nyt meillä on siis Haalariveikko ja Funtsailija. Huomautettakoon tässä vaiheessa, että heillä ei ole arvojärjestystä. Jos erehdytin ajattelemaan, että Haalariveikko on yksinkertainen tyyppi, niin sitä hän ei ole, hän hoitaa Funtsailijan lomitushommat täysin itsenäisesti ja painaa kyllä hätänappia, jos hommat uhkaavat suistua raiteiltaan. Jos toinen tekee liian pitkän hukin töissä, uhkaa tilanteen rappio: vuorottelu on poikaa! Pelkkä automaatilla ajaminen ruostuttaa Funtsailijan navigointitaidot ja tekee elämästä turhan monotonista. Liian vaativa työvuoro ylittää Funtsailijankin kapasiteetin jossain kohtaa ja tärkeät jutut saattavat tulla huonosti ratkaistuiksi, yötöiksi menee ja sitä rataa. Funtsailija on erityisesti se, jonka pitäisi pystyä myös pitemmän aikavälin seurausten ennakointiin ja korjata tarvittaessa kurssia, sietää myös epävarmuutta ja ottaa hallittuja riskejä. Muistan jonkun aivotieteilijän yrittäneen motivoida ihmisiä edes kahvimerkin vaihtoon. Hän oli ehkä tehnyt vähän liian pitkän työvuoron, oletteisin. Tai ainakin toivon niin. Jos haluat vähän hurjemmaksi heittäytyä, niin kokeilepa kävellä turvallisessa ympäristössä takaperin tai jos pokkaa riittää, niin hilpaise juoksuksi. Vaihtelua olisi hyvä olla kohtuullisesti niin huomion suuntaamisen, ajattelun prosessien kuin motoriikankin puolella.
Öisin tietoinen mieli uinahtaa ja paikalle tulee Pesuriryhmä. Uni on aivojen suihku, soluista kuljetetaan päivän aikana kertynyt plakki kehon viemäröintijärjestelmään. Ihmeellistä ja meille niin vaivatonta! Kansa on kyllä tiennyt kauan, että pää on tikkuinen, jos uni on jäänyt riittämättömäksi. Nyt havainnolle tiedetään selityskin. Ajatella!
(Kiinnostuneille vinkkaan kirjan Daniel Kahneman: Ajattelu, nopeasti ja hitaasti)
Sanna
Psykologipalvelu Sanna Mujunen